lauantai 18. maaliskuuta 2017

Hollywood- lima

Kävin katsomassa amerikkalaisen, Denis Villeneuven ohjaaman scifi- elokuvan "Arrival". Se oli saanut Suomessakin varsin positiivisen kritiikin. Se oli varsin opettavainen kokemus.
Elokuva perustuu Ted Chiangin novelliin "Story of your life", jonka muistan joskus lukeneeni. Elokuvan jälkeen kaivoin tuon novellin esiin ja luin sen uudelleen. Kertomus oli varsin napakka, ja sisälsi varsin paljon pohdintaa. Sen kohteena oli tapamme mieltää aikaa ja paikkaa, joka saattaa olla jossain vieraassa kulttuurissa erilainen. Esimerkkinä oli valon taittuminen, joka voidaan selittää eri tavoin, myös kvanttimekaniikan avulla. Ja se pointtihan on, että valo näyttää tietävän etukäteen, minne sen pitää mennä. Niin sanottuun kaksoisrakokokeeseen liittyy saman tapaista pohdintaa, mutta se ei ollut novellissa esillä. Tällainen raskas pohdinta tekee novellista hieman kuivan, mutta kirjoittaja pitää sen hyvin kasassa, ja loppujen lopuksi novelli onkin yllättävän traaginen ja liikuttava. Novelli löytyy Gardner Dozoisin toimittamasta valikoimasta "The mammoth book of best new science fiction nr. 12", vuodelta 1999. Kirja löytynee suurempien kirjastojen kokoelmista. (Tuosta kokoelmasta löytyy myös minua niinikään ravistellut novelli "Divided by infinity", josta aion myös kirjoittaa).
Hieman kertomuksesta. Siinä joukko muukalaisten avaruusaluksia laskeutuu maapallolle, useisiin eri paikkoihin, ja ihmiskunnalle avautuu keskusteluyhteys niiden asukkaiden kanssa. Siinä on tietenkin suunnattomia vaikeuksia, mutta sankaritar, etevä kielitieteilijä onnistuu lopulta tulkitsemaan muukalaisten kieltä - toki (novellissa) muiden tutkimusryhmien tuella. Vierailun tarkoitus jää kuitenkin hieman hämäräksi. Mitään merkittävää tietoa ei vaihdeta, lukuun ottamatta erilaisuuden kokemusta. Se onkin ravisteleva, ainakin päähenkilön ja hänen elämänsä tragedioiden kannalta, jotka hän näkee vähitellen uudessa valossa. Sitten muukalaiset ilmeisesti kyllästyvät ja lähtevät tiehensä, jättäen jälkeensä kohtuullisen hämmennyksen.
Mutta sitten elokuvaan. Olen usein pahoitellut, miten siinä käy. Laaditaan hyvä käsikirjoitus, joka usein perustuu hyvään novelliin tai kirjaan. Ja otetaan hyvä ohjaaja ja hyviä näyttelijöitä. Ja tietysti kuvaaja ja muu tekninen porukka ovat aivan huippuja. Ja sitten kokonaisuus kääritään inhottavaan kääreeseen, josta voisi käyttää nimitystä "Hollywood- lima". En ole keksinyt termiä, vaan olen pihistänyt sen eräältä kriitikolta.
Joten katsotaan miltä elokuva näyttää. Novellissa muukalaisten alukset jäävät kiertoradalle, ja maahan lähetetään vain kommunikaatiolaitteita. Elokuvassa pitää toki näyttää itse alukset, valtavat linssinmuotoiset kappaleet, jotka leijailevat hieman maan pinnan yläpuolella. Aluksiin tunkeutuminen on tietysti elokuvassa tarpeen jännityksen kannalta, ja itse muukalaiset edustavat suorastaan kauhua: suuria ilmassa leijuvia seitsenlonkeroisia tursaita, heptapodeja. Armeijan typerää kohellusta liioitellaan elokuvassa. Armeija on yleensä mukana kaikissa tällaisissa kohtaamiselokuvia, ja jopa Hollywood uskaltaa tehdä armeijan naurunalaiseksi. Ilmeisesti tulkitaan, ettei armeija edes nykyisessä kiihkonationalistisessa ilmastossa ole erityisessä suosiossa. Itse kommunikaatiota ja sen erilaisuutta havainnollistetaan elokuvassa hyvin. Mutta muuten elokuvaan on sisällytetty tarpeettomia juonenkäänteitä. Muukalaisten käynnin ilmeinen tarkoituksettomuus ja hyödyttömyys ihmiskunnan kannalta ei selvästi ollut sopivaa filmin tekijöille, joten elokuvan loppu pannaan liki naurettavan epäuskottavasti uusiksi.
Olen sitä mieltä, että elokuva ja kirjallisuus ovat eri taiteenlajeja, ja on täysin oikein, että elokuva käyttää aiheena kirjallisuutta, ja käsittelee sitä täysin vapaasti. Mutta minua harmittaa se, että hukataan loistava mahdollisuus tehdä hyvä elokuva. Ja minua harmittaa erityisesti, ettei aivoja käytetä. Mutta omassa lajissaan "Arrival" on toki hyvä elokuva, etenkin jos ei ole lukenut novellia. Scifin ystävien kannattaa katsoa se ilman muuta, ja ehkä myös niiden, jotka eivät siedä scifiä. Elokuva kun on kuitenkin varsin älykäs, eikä siinä ole pahinta scifi-roinaa.
Hollywood- lima johtuu tietenkin tuottajien panoksesta, ja sen taustalla on elokuva-alan ylenpalttinen kaupallisuus. Elokuva yritetään saada näyttämään siltä, miltä tällaisten elokuvien arvellaan näyttävän, ja siinä pitää olla aineksia (väkivaltaa, seksiä, kauhua, tehosteita, juonenkäänteitä), joita mahdollisimman monen katsojan kuvitellaan elokuvasta etsivän (ainostaan seksiä "Arrivalissa" ei ollut). Olen kirjoittanut myös toisesta aivan erinomaisesta elokuvasta, jossa limaa oli vain aivan lopussa ja vain kymmenisen minuuttia ( Danny Boylen vuonna 2016 ohjaama "Steve Jobs").
Alien- elokuvien esihistoriaa luotaava "Prometheus" (2012) oli kauheaa katsottavaa. Se oli kauttaaltaan limaa, ehkä siksi, että sen taustalla ei edes ollut kunnon tarinaa. Vaikka sen onkin ohjannut Blade Runnerin tekijä Ridley Scott.
Ja sitten voisin mainita aivan erinomaisen elokuvan, joka myös menee scifi- genreen: Alex Garlandin ohjaama "Ex-machina". Elokuvassa on limaa vain ihan lopussa, laboratoriosta karanneen androidin kulkiessa kaupungilla. Tietenkään se ei ole mikään pointti, ainakaan omassa tutkijanmielessäni (infrastruktuuristaan karannut androidi on yhtä lailla tuhoon tuomittu kuin akvaariosta lattialle hypännyt kultakala). Sen sijaan elokuva on armoton ja raadollinen ihmiskuntaa kohtaan: rasismilta ja hyväksikäytöltä eivät säästy edes ihmisen itse luomat koneet.