keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Nobelia pukkaa

Olipa hienoa että talous-nobel tuli suomalaiselle - vaikka se ei kuulukaan Alfred Nobelin alkuperäiseen palkintokonseptiin. Jotenkin tuntuu hassulta, että se tuntuu myös minusta hyvältä, vaikka muuten vieroksun nationalistisia asenteita. Ja koska Nobel itsekin halusi, että huomio kiinnitettäisiin tieteisiin eikä kansalaisuuksiin. Mutta nationalismi on vain yksi joukkotunteen muoto. Positiivisesti ajateltuna tällainen "mitäs me meikäläiset -henki" on sekä ihmiskunnan vanhaa kulttuuriperintöä, että myönteinen voimavara. Palkinnon kunniasta tarttuu pieni osa meihin kaikkiin suomalaisiin. Iloitaan siitä, näinä taloudellisen synkistelyn aikaoina. Kyllä me sittenkin pystymme vaikka mihin!
Häpeäkseni tunnustan, että tiedän kovin vähän Bengt Holmströmin tutkimuksista. Mutta talousnobel on arvostettu ja kovatasoinen tunnustus, eikä sitä saa kevein perustein. Toki palkinnonjakomekanismiin sisältyy tunnettuja inhimillisiä heikkouksia. On sanottu, että varmin tapa saada tiedenobel on työskennellä kovatasoisessa ja mieluimmin amerikkalaisessa yliopistossa alan parhaiden aivojen kanssa. Mikä empiirinen laki tuli taas todistettua! Mutta kumminkin, ei tuollaiseen porukkaan noin vain pääse. Pitää omassakin päässäkin jotain liikkua.
Tiedän kuitenkin - lehtiuutisten perusteella - että Holmströmin tutkimuskohteena on muun muassa sopimusten teko, ja jossain vihjattiin myös peliteoriaan. Aihe on minusta todella kiinnostava ja tärkeä, eikä sitä selvästikään ole pengottu tarpeeksi, ymmärtämisestä puhumattakaan. Aikanaan kiusasin eMBA- oppilaitani kysymällä, "mitä on talous?" Yleensä päädyimme siihen, että talous on inhimillisten käytäntöjen ja sopimusten järjestelmä, johon liittyy yhteistyötä ja joka tähtää taloudelliseen hyötyyn tai muuhun tavoiteltavaan hyvään. Joten voisin toistaa: todella tärkeää!
Se mikä minua ihmetyttää on, että nobelistilta on toistuvasti kysytty, mitä Suomen taloudelle pitäisi tehdä. Saahan sitä kysyä, mutta ei se kai ole hänen työnsä syvintä ydintä. Miksei ole kysytty, miten suuret projektit (kuten Olkiluoto III tai länsimetro) saataisiin onnistumaan paremmalla sopimustekniikalla, tai miten soteen liittyvä tuleva alihankintasopimusrumba pitäisi hoitaa!
Huomaan myös olleeni itse ajan hermolla. Olen nyt niin turhamainen, että siteeraan itseäni:
"... usein kyseessä on kiinteä urakkasopimus. Tällaiseen sopimukseen liittyy kovia riskejä kummallekin osapuolelle. Käytännössä noita riskejä pyritään jakamaan osapuolten kesken muunnetuilla sopimismuodoilla, kuten kattohintasopimuksilla, vaiheistetuilla sopimuksilla ja kannustinsopimuksilla. ... Kaikki sellaiset sopimusmuodot, joissa sopimusriski kohdistuu molempiin osapuoliin, motivoivat pelaamiseen. Jos riski on epäsymmetrinen, huonommassa asemassa toimivalla on tietenkin vielä suurempi motiivi parantaa mahdollisuuksiaan pelaamalla.
Kun projektissa on monta toimittajaa tai toimittajalla useita alihankkijoita, syntyy voimakas ja ostajan kannalta haitallinen pelitilanne. Usein projektin aikataulu riippuu keskeisten alihankkijoiden aikataulujen pitävyydestä. Siksi näiden alihankkijoiden aikatauluviiveille on asetettu sopimussakkoja. Tietenkään kukaan ei halua tunnustaa olevansa myöhässä, ja voidakseen salata tilanteen alihankkijat säännöllisesti noudattavat tiedon kätkemisen strategiaa. Myöhästymisen salaaminen on erityisen houkuttelevaa, sillä saattaahan joku toinen alihankkija olla vielä enemmän myöhässä. Se, joka paljastuu ensin, saa suurimman syyn päälleen ja päästää toiset pinteestä. Ostajan ainoa vastastrategia on pelata salaamista vastaan vaatimalla valvontaa ja tarkastuspisteitä.
Toinen pelaamiseen yllyttävä johtamiskäytäntö on marginaalien käyttö. .... projektin aikatauluun tai budjettiin voidaan sisällyttää marginaali, esimerkiksi 20 prosenttia. Jotta marginaalista olisi ylipäätään mitään hyötyä, määritellään myös se politiikka ja menettely, jolla ostaja voi jakaa marginaalia toimittajalle. Ostajan intressi on jakaa sitä mahdollisimman kitsaasti ja myöhään ... Kun samasta marginaalista kilpailee useampi toimittaja, pelitilanne tulee erityisen kovaksi. Jokainen toimittaja haluaisi marginaalin itselleen – jotta muut eivät saisi sitä. Tämä tarve on tosin ristiriitainen, sillä haluamalla itselleen marginaalia toimittaja tunnustaa olevansa vaikeuksissa. Peliasetelmien takia marginaalien käyttö aiheuttaa niin monimutkaisia ja vaikeita tilanteita, että osa projektitoiminnan asiantuntijoista on sitä vastaan".
Lainaus on kirjastani "Projektitoiminnan musta kirja", Readme.fi 2011. Kirjassa on paljonkin juttua sekä sopimuksista että muunlaisesta projektien johtamisesta, enkä ole huomannut, että se olisi vielä vanhentunut.
Kyllä jälkiviisaus on sitten ihanaa!