keskiviikko 25. elokuuta 2010

Kleion silmien alla

Sain käsiini oivallisen taloushistoriaa käsittelevän teoksen, joka käsitteli mm Kondratjevin pitkiä aaltoja (Freeman & Louçã: ”As time goes by. From industrial revolutions to information revolution”. Oxford University Press 2002). Oivalsin, että se ajattelu, jota olin soveltanut omissa teknologiadynamiikkaa koskevissa tutkimuksissani, kuuluu itse asiassa suuntaukseen, jota anglosaksisessa kirjallisuudessa nimitetään kliometriikaksi. Nimi tulee antiikin kreikan historiantieteen muusasta, Kleiosta. Tämä tutkimusote on ollut lähes unohduksissa vuosikymmeniä, mutta nyt se on uudessa nousussa. Syynä saattaa olla, että sitä sivuava toinen, myös syrjässä ollut tieteenhaara on elpymässä, nimittäin systeemiteoria. Suomessa lähestymistapa on - tietenkin - epämuodikas, joskin olen kuullut voimakkaita kommentteja sen puolesta.

Kun metodia sovelletaan teknologian ja teollisuuden kehityksen analyysiin, kaksi klassikkoa kohoaa ylitse muiden: Joseph Schumpeter ja Nikolai Kondrjatev – ja jonkinlaisena esiajattelijana Karl Marx. Ehkäpä joku on kuullut luovasta tuhosta tai kehityksen pitkistä aalloista. Asia liittyy systeemiteoriaan siten, että kehitys nähdään prosesseina. Mutta minkälaisia prosesseja ne ovat? Talouden prosesseilla ovat tyypillisiä tietyt tilastollisella analyysillä havaittavat piirteet, joiden voidaan ajatella syntyvän tietynlaisten prosessien tuloksena. Tällaisia piirteitä ovat: trendit, pitkät aallot, suhdannevaihtelut (värähtelyt) ja äkilliset shokit. Tuntuu ymmärrettävältä. Tilastollisen datan ja systeemiteorian soveltaminen tekee lähestymistavasta houkuttelevan: se tuntuu olevan varmemmalla pohjalla kuin monet aivan spekulatiiviset talousteoriat.

Prosessit voidaan jakaa yleisesti ottaen käänteisiin eli reversiibeleihin prosesseihin, ja peruuttamattomiin eli irreversiibeleihin. Edellä mainitut klassikkotieteilijät olivat vahvasti sitä mieltä, että teknologian ja teollisuuden kehityksessä irreversiibeleillä prosesseilla on suuri rooli. Ne tuottavat mm ns. pitkiä aaltoja. Käänteisillä prosesseilla taas on taipumus tuottaa syklisiä värähtelyjä, kuten suhdannevaihteluita. Ne eivät johda kehitykseen, kun taas irreversiibeleissä prosesseissa on kehityksen ja pysyvän muutoksen elementti.

Otetaanpa hauska analogia. Kondensaattorin lataaminen sähköllä on käänteinen prosessi. Sähkö saadaan sieltä samanlaisena ulos. Jos kondensaattoriin kytketään toinen vastaava prosessi, kela, saadaan systeemi, joka tuottaa syklisiä värähdyksiä. Tekniikkaa lukeneet tuntevat sen yksinkertaisena värähtelypiirinä. Sen toiminta näyttää dynaamiselta, mutta se ei johda mihinkään, se ei kehity.

Lisätään systeemiin irreversiibeli eli peruuttamaton prosessi. Olkoon se johtimissa syntyvä, sähkövastuksesta johtuva lämpö, joka on itse asiassa luonnostaan mukana tässä piirissä. Kun vastukseen johdetaan virtaa, se lämpenee. Mutta prosessi ei ole käänteinen. Vastuksen lämmittäminen ei saa aikaan sähkövirtaa. Nyt mukaan tulee kehitystä: värähtely vaimenee ja lopulta lakkaa.

Tässä tapauksessa kehityssuunta oli entropiaa lisäävä, muutos kulki kohti nollatilaa. Mutta taloudessa osa peruuttamattomista prosesseista on entropiaa vähentäviä, syntyy kasvua ja ihmiselle resursseja tuottavaa muutosta.

Ajattelemisen aihetta...